lauantai 29. joulukuuta 2012
Henry hiirulainen
perjantai 28. joulukuuta 2012
Postikortti kortti
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
Vihreää ja punaista joulua
lauantai 22. joulukuuta 2012
Vintage joulua
tiistai 11. joulukuuta 2012
Sinivalkoista
torstai 29. marraskuuta 2012
Lahjapussukat
maanantai 19. marraskuuta 2012
Magnolia haasteeseen
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Ensimmäinen postaus bloggerin puolella
maanantai 5. marraskuuta 2012
Suklaa boxille oma laatikko!
Heipsan!
Reilu viikko sitten oli Riihimäen askartelu tapaaminen, jossa näin Päpsyn tekemän upean laatikon konvehtirasialle! Siitä innostuneena päätin, että tuota pitää itsekin joskus kokeilla! ;) Ja nyt viikonloppuna koitti sen aika, työkaverille piti saada jotain kivaa! Päpsyn blogissa kävin vielä ihastelemassa hänen laatikkoaan ja ilokseni huomasin hänen tehneen ohjeenkin tälle laatikolle! Ihanaa! Moni muukin oli innostunut laatikosta! Tässäpä siis linkki Päpsyn blokiin ja laatikon ohjeeseen! Suuri kiitos tästä Päpsylle, nyt vältyin suurelta määrältä harmaita hiuksia! Ohje oli oikein selkeä ja näitä voisi tehdä lisääkin, jos vain aika riittäisi!
Mutta tässä siis minun versioni:
Avattuna, vielä tyhjänä.
Täytettynä.
Ja vielä kuva kannen koristeista.
Sisälle tein vielä pienen tagin mukaan, jossa oli kiitos teksti.
Riihimäen tapaamisessa tuli saatua aikaan, jopa yksi kortti! Josta kuvia luvassa vähän myöhemmin! Kiitos vielä Karitalle tapaamisen järjestämisestä!!!
Nyt taidan kyllä minäkin siirtyä sinne bloggerin puolelle, sen verta vielä kitsastelee tämä vuodatus! Kunhan vaan siinä onnistun ja on sopivasti aikaa sinne "muuttoon"!
Kiva kun kävit ja mukavaa viikkoa! Huomenna lunta luvassa! :)
Marsku
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
30 v naiselle!
Hyvää ystävää onniteltiin Kraftin ´Kimmie kortilla!
Yksinkertaisen kauniilla linjalla jälleen mentiin! Kaunis taustapaperi ja leimakuva pääosassa.
(Vielä kun jostain löytäisi sen parhaimman kuvauspaikan!)
MUKAVAA SUNNUNTAIN JATKOA!
Marsku
torstai 4. lokakuuta 2012
Mini vaippakakku
Jälleen on tullut vaippakakkua leivottua! Tällä kertaa ihanissa ruskean sävyissä, eli käy pojalle tai tytölle kummalle vain!
Tämän kakun täytteet ja kuorrutukset jätettiin vähän vähemmälle.
Marsku
perjantai 28. syyskuuta 2012
Carolan askarteluhuoneen muutto
Vielä kerkiää käydä osallistumassa Carolan bloginamuun!
Muutenkin kannattaa käydä kurkkaamassa,
kuinka onnistuneesti Carola on muuttanut askartelutarvikkeensa isosta huoneesta pienempään tilaan!
Marsku
tiistai 25. syyskuuta 2012
Onnittelut kalamiehelle
Kravatin tein pullon kylkeen onnittelemaan 30v kalamiestä!
Tämä Artin leima on kyllä niin hauska ja sopii hyvinkin juuri kalamiehille!
Simppelillä linjalla jälleen mennään, nykyään kun tuo askarteluaika on niin "kortilla" tai sitten on vaan niin väsynyt töiden jälkeen!
VIIKON JATKOJA!
Marsku
tiistai 21. elokuuta 2012
80 v
Mummoni täytti pyöreitä vuosia ja hänelle tein herkän vintage kortin.
Tagiin laitoin "lahjan". Nämä Pion Design paperit ovat sitten niin kauniita!
AURINKOISIA LOPPUKESÄN PÄIVIÄ!
Marsku
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Heijastimia ja ensimmäinen laukkukoruni
Tänään saan puuhastella ihan omassa rauhassa! Laitanpa heti näytille pari pöllöheijastinta ja ihka ensimmäisen oma tekemäni laukkukorun!
Tuo koruilu kyllä vaatii vielä hieman opettelua ja oikeiden osien löytämistä. Mutta nyt on silti ensimmäinen laukkukoruni tehty ja onhan nuo tarvikkeet (ainakin osa) jo sitä odotellutkin! ;) Inspiraationi heijastimien ja laukkukorujen tekoon olen saanut Taavan ihanista tuotoksista! Kiitos siis niistä!
Minä tykkään kovasti pöllöistä ja siksihän nämä Spellbindersin pöllöstanssitkin tuli hommattua. Ja juurikin heijastimia ajatellen! Toiseen heijastimeen laitoin silmät ja nokan ihan kokeiluksi miltä näyttää ja hauskaltahan se! Nämä heijastimet on siis tehty huovasta ja silitettävästä heijastinkalvosta. Molemmilla puolin on heijastinkalvoa.
Vielä on heijastin projekti kesken, joten sitä jatkamaan!
MUKAVAA SUNNUNTAIN JATKOA!
Marsku
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Pinkki vauvakortti
Tämän kortin tekstejä en löytänyt, joten ehkä en sitten tätä vielä ole täällä esitellyt. Jos oikein muistan tämä kortti meni pinkin vaippakakun mukana.
HYVÄÄ ALKAVAA VIIKKOA!
Marsku
Hommat uusiks
Elikkäs moni on varmasti huomannut, että vuodatuksen blogeista on kadonnut kuvia. Eli niin on tämän minunkin koko bloggailu ajan kuvat kadonneet täältä blogista! TYLSÄÄ! Mutta ajattelin olla ahkera ja laittaa takaisin ainakin viimeisimmät kuvat! Muutenhan tämä blogi on aivan turha. Täältä on itsenikin helppo selailla mitä sitä on tullut tehtyä!
Marsku
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Rippikortti pojalle
Magnoliahaasteessa oli todella kiva luonnos, jota mukaellen minulta syntyi kaksi rippikorttia. Samanlaiset mutta värejä vaihdeltu.
Kuvat ovat edelleen hieman huonoja, kun en ole uudesta asunnosta vielä löytänyt sitä parasta kuvauspaikkaa! :)
Taustapapereiden ja tähtien reunoja ressailtu ja mustetta levitelty. Tuo ääriviivatarra ristiketju on mielestäni kiva idea, jonka olen bongannut jo useammasta blogista. Tämä on kyllä niin hyvä luonnosmalli, että tulen varmasti käyttämään uudestaankin!
NYT NUKKUMATTI KUTSUU!
IHANAA VIIKKOA KAIKILLE!
Marsku
maanantai 21. toukokuuta 2012
Vaippakakku tytölle
No niin kakkuahan minä lupasin, tässä sitä ois:
Tästä kakusta tulikin aikasta iso, yhteensä 62 vaippaa.
Aurinkoista viikkoa!
Marsku
tiistai 15. toukokuuta 2012
Liilaa
Meidän neiti kävi ensimmäistä kertaa kaverisynttäreillä (tosin äidin kanssa). Kuusi vuotta täyttävälle neitokaiselle vietiin tälläinen kortti.
Suloinen tämä yksi uusimmistani Magnolioista. Simppeli peruskortti tästä tuli tehtyä.
Vaippakakkukin tuli tuossa taas "leivottua", joten seuraavaksi jälleen kakku kuvia! ;)
KIVA KUN POIKKESIT!
Marsku
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Keltaruskea vaippakakku
Jos nyt vaihteeks jotain tänne blogin puolelle laittais esillekin! Vaippakakun tein tuossa alkuvuonna jo, joten eiköhän ole aika sekin laittaa esille. Vaikkakin tuli kyllä huonot kuvat kiireessä taas otettua. Perus sinistä en halunnut tästä kakusta tehdä, joten väreiksi valitsin keltaisen ja ruskean.
Tarpeeksi leveää nauhaa minulla ei varastossa ollut, niin kokeilin sitten versiota, jossa tein itse kartongista "nauhat".
Pieni pakettikorttihan piti myös nimiäiskakkuun saada ja siitä tuli tälläinen:
Kortin toteutin tyylillä, johon ihastuin Ninarskun blogissa, eli apinoitu on! ;)
Pöllö on Panduron leimasimia.
IHANAISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE!
Marsku
maanantai 9. huhtikuuta 2012
6v pojalle
Pitkästä aikaa mukana Magnolia haasteessa, jossa aiheena on luonnos. Ja tässäpä minun korttini luonnoksen pohjalta:
Toisessa kuvassa näkyy kimallukset hieman paremmin, jota laitoin seittiin ja koppakuoriaisiin. Magnoliaa kortissa on seitti ja hämis, jotka ovat uusimpia hankintojani Villakeijusta. Koppakuoriainen on setistä, joka on aikoinaan ostettu Sinellistä. Kortin tein kummipojalleni joka pian täyttää kuusi vuotta. Sen ikäisille pojillehan kaikki "ihanat" ötökät ovat mieluisia!
Huomenna alkaakin sitten paluu arkeen!
ILOISTA VIIKKOA!
Marsku
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Muistiot ystäville
Ja samanmoinen tummanpunaisena:
Vihkosen saa vaihdettua uuteen vanhan loppuessa. Olisin halunnut muistivihkosen jossa ei ole ruutuja eikä rivejä mutta ei löytynyt. Onneksi löytyi kuitenkin mustan värisenä eikä pelkästään sinisenä.
AURINKOISIA KEVÄTPÄIVIÄ JA NAUTITAAN LOPPU PÄÄSIÄISESTÄ!
Marsku
torstai 15. maaliskuuta 2012
Joulujuttuja keväällä
Laitan nämäkin nyt vielä tänne, kun ei aikaisemmin niitä ole saanut laitettua! :D
Eli päiväkodin tädit saivat jouluna pienet Julia suklaa pussukat:
Ja vielä esille pikku neidin ihana tonttukortti!
Tonttulakkeihin on laitettu myös Snow markeria.
AURINKOISIA KEVÄTPÄIVIÄ!
Marsku
tiistai 28. helmikuuta 2012
Keltaista
Tämän kortin saaja on kuulemma innokas ulkomailla kävijä. Joten siitä se idea lähti...
Hyvin simppeli toteutus tuli lopulta. mutta jotenkin en tähän mitään koristeita "timanttien" lisäksi keksinyt. Jokin kukka olisi voinut sopia mutta jätin kuitenkin paperin kunnolla näkyviin, on niiin upeaa! Pidemmittä höpinöittä...
MUKAVAA VIIKKOA KAIKILLE!
Marsku
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Pieni kiitos
Näitä pikku kiitos rasioita tein kaksi mutta vain tästä yhdestä tuli kuvia. Tosin ei kovin hyvä laatuisia, huonossa valossa ja kännykällä otettuja. Rasiaan sujautettu itse tehty heijastin.
Lunta tulee jälleen lisää joten lumista loppuviikkoa!
Marsku
tiistai 7. helmikuuta 2012
Kiitoskorttikirja
Heipä hei vaan piiitkästä aikaa! Muutettu ollaan ja remppaa tehty. Mutta jotain on sentään kerennyt askarrellakin! ;)
Edellisessä postauksessa taisinkin mainita kiitos korteista neidin päiväkoti tädeille. Tässä kuvaa nyt ensimmäisestä josta tuli kirjakortti ja sisälle sujautettiin itse tehty heijastin.
Lintua leimailtu ja kohotettu tarrapaloilla.
Sisältä
Huovasta ja heijastinkankaasta tehty heijastin laitettiin kirjakortin sisälle pikku lahjaksi. Sisälle leimasin vielä sopivan tekstin.
Ja vielä yksi kuva, takakannesta, tämä paperi on niin kaunista! ;)
Eiköhän näitä päivityksiä nyt tule taas vähän useammin, kun on noita kuvia hieman kertynyt! Tosin en tällä pienellä koneella niin tykkää kirjoittaa. Isoa kunnon konetta, kun ei vielä olla saatu nettiin! Mutta kyllähän tämä tälläkin onnistui. ;)
MUKAVIA TALVIPÄIVIÄ KAIKILLE JA KIVA KUN KÄVIT!
Marsku