sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Muutamia ostoksia


Nämähän nyt ihan unohtui äsköisestä postauksesta, eli Hämeenlinnan tapaamisesta Skräpteekin pöydältä tehdyt ostokset (kuvasta kyllä puuttuu 12x12 paperit ja lila sormiveitsi):



Hieman muitakin ostoksia vielä, eli tälläisiä ihania kuvioita löysin Tiimarista alennuksesta (1,50e boxi). Ja Prismasta muutama viikko takaperin löysin Fiskarssin XL tähtileikkurin puoleen hintaan (vajaa 10e)! Mielestäni se oli jo aika hyvä hinta!



Marsku

Hämeenlinnassa oli mukavaa


Eilenhän oli Hämeenlinnan askartelu tapaaminen, jossa oli paljon iloisia askartelijoita! Herkkua oli tarjolla, jos jonkinlaista, nam nam! Herkuista ja koko tapahtuman järjestelyistä iso KIITOS emännille Skräpteekin Miialle ja Ninarskulle! Oli todella mukavaa! Ja ihanaa oli myös tutustua naamatusten muiden askartelijoiden kanssa! Seuraavaa tapaamista odotellen! Silmänisku


Tapaamisessa annettiin skräppi ja kortti luonnokset, jonka mukaan sai sitten tehdä kortin ja/tai skräppisivun. Parhaimmat molemmista sarjoista sitten palkittiin. Minä tein kortin annetun luonnoksen mukaan.



Hieman tuli kiirus korttia tehdessä ja yliajallehan se meni, mutta pääsin kuitenkin äänestykseen mukaan! ;) Aika alkoi olemaan jo hieman tiukilla, kun minä vielä pähkäilin papereiden kanssa. Mutta onneksi Taava tuli juuri silloin pöytäni luo ja ehdotti, että paperit voisi laittaa tälläiseen jarjestykseen. Lupasin kokeilla ja sehän oli juuri oikea valinta! ;) Minulla kun joskus, kortti saattaa olla pari päivää pöydällä etsiskelemässä yhteensopivia papereita, jos niitä useampi tulee. Ja sitten vielä se sopivin kokoamis järjestyskin. Nauru Kukat oisi voinut paremminkin laittaa, mutta kun tuli kiirus! ;)


Aivan ihana lohikäärme vauva on High Hopesin ja väritetty Promarkereilla. Vaaleammat paperit Graphic 45 ja tummempi kuviopaperi suikale Autumn Leavesin. Kukat ovat Sinisiivestä.


OIKEIN HYVÄÄ ALKAVAA VIIKKOA KAIKILLE TÄÄLLÄ PIIPAHTAVILLE!


Marsku

tiistai 8. kesäkuuta 2010

On your special day...


Pääsinpäs jälleen mukaan haasteeseen! Nyt ei ole pahemmin kerennyt kortteja tekemään, kun olen kovasti töitä etsiskellyt, mutta vielä ei valitettavasti ole tärpännyt! Nyt kun ei juuri tällä hetkellä tarvitse jännittää tuleeko työtarjousta vai ei, niin pystyi keskittymään korttien tekoon! Elikkäs Magnolia haasteena oli luonnos.

Ja oma luomukseni näyttää sitten tältä:


Ihan en nyt 100% tyytyväinen tähän ollut, paperit ovat ehkä liian saman sävyisiä, tai jotain. Kaikki kuviopaperit ovat Graphic 45:n (Skräpteekki), jotka ovat aivan ihania. Penkki ja Tilda ovat molemmat Magnolian leimasimia (Paperinauha), joista tildan kohotin tarrapaloilla. Tildaan laitoin jonkin verran kimalleliimaa, samoin kimalleliimaa on paperin amppeliruusuissa. Priman kukkaseen ja terälehtiin (Sinisiipi) suihkuttelin Glimmer Mistiä. Kimalluksia ei kyllä tässä kuvassa oikein näy. Papermanian teksti "On your Special day" (Skräpteekki) voi sopia sekä ihan syntymäpäivään tai vaikka valmistujais päivään. Papereiden reunoja olen ressaillut ja laittanut Distressin musteita. Neljä pientä puolihelmeäkin vielä laitoin, vaikkei luonnoksessa ollutkaan.

Harvemmin kyllä tulee tehtyä kortteja, joille ei olisi jo saajaa valmiina. Kun yleensä teen kortin aina jollekin tietylle ihmiselle, korttia tehdessä siis mietin mistä saaja tykkää, mistä väreistä ja mikä on hänen tyyliään jne. Jotenkin se on minulle paljon helpompaa, tehdä kortista saajan "näkönen"! Mutta kyllähän se näinkin onnistuu, kun saa vain ajatuksesta kiinni! ;)



AURINKOISIA PÄIVIÄ KAIKILLE!

Marsku


maanantai 7. kesäkuuta 2010

Kevään leipomuksia


Laitetaan nyt näitä leipomuksia tänne, kun ei yhtään korttiakaan ole nyt laittaa. Töitä olen nyt kovasti yrittänyt hakea, niin ei ole oikein kortteja saanut valmiiksi!


Pikku neidin viime ja tämän vuoden synttärikakut:


Perhos teema oli viime vuonna



Ja leppäkerttu teema tänä vuonna.


Tämä leppäkerttukakku olisi pitänyt kuvata heti koristelun jälkeen, kun koristelugeeli alkoi jääkaapissa ollessaan sulamaan. Tuli sitten irvistelevä leppis! Pitkään olen kyllä miettinyt että, kehtaako tätä edes tänne näytille laittaa! Aika vaaleanpunainenhan tästä tuli, mutta sen kyllä jo heti tiedostinkin, kun ei ollut oikeanlaista elintarvikeväriä. Koristelun hoiti mieheni! ;)



Sitruunaiset muffinssit pikku neidin synttäreille (nämäkin mieheni koristelemia).



Miehelleni tekemät kinkkuvoileipäkakut, vuosimallia 2009



ja 2010.



Aurinkoista viikkoa kaikille!


Marsku