torstai 31. joulukuuta 2009

Leimailutaivaan haaste nro 7


Haasteena oli tällä kertaa -kokonaan leimattu-. Minulle tämä haaste kyllä aluksi tuotti hieman päänvaivaa. Mutta muutenkin kortti piti kuitenkin tehdä, niin tehtiin sitten haasteen mukaan! Jonkin aikaa tätä kyllä mietin, mutta sitten syntyi idea! Toinenkin idea jo olisi, mutta sen teen vasta kunhan on ajankohtaisempaa. 

Pohjalla on kartonki jonka leimasin ja sitten kirkkaalla embossasin (tämän tein kaksikin kertaa, kun ensimmäisellä kerralla tuli turhan suttaista jälkeä). Nyt pitääkin sitten tilata uusi Versa Mark muste, kun vahingossa nykyisen likasin punaiseen musteeseen! :(  Mutta onneksi se oli pieni muste!  Embossauksen jälkeen vielä levitin Distressin Vintage photoa. Tilda on maskattu ison teksti leimasimen kanssa ja lisäsin vielä kukkiin Glossya. Korttiin lisäsin vielä leimatun Circle it onnittelutekstin,jonka laitoin kiinni kohotarroilla. Hieman kimallusta lisäsin sinne tänne, mutta jotenkin se vielä hieman näyttäisi jotain tarvitsevan. Mutta eipä tuohon nyt ennää mittää lissäillä! Kai!



HYVÄÄ VUOTTA 2010 KAIKILLE LUKIJOILLE!

Marsku

tiistai 29. joulukuuta 2009

Joulupukkeja


Tämä ensimmäinen joulupukki lähti ilahduttamaan ihanaa kummipoikaani! Tagi on taskussa joulupukki kuvan takana. Leimasin tagin taakse pienen hiirikuoron ( kaupanpäällisenä saatu Artin suloinen leimasin), kummipoikaa ilahduttamaan. Siitä ei kyllä nyt ole kuvaa. Ensimmäistä kertaa käytin Fun flockia, laitoin sitä hatun valkoisiin kohtiin. Mutta se ei näkynyt mielestäni niin hyvin kuin olisin halunnut.



Tämän toisen pukin väritti mieheni! Ja väritykset olivat aivan mahtavat! Eikä mieheni kyllä vielä montaa kuvaa ole värittänyt! Tämän joulupukin olisin mielelläni pitänyt itsekin!!!



Idean leimata Circle it:n pyöreän toivotus tekstin, sain Magnolia lehdestä. Mutta ei kyllä onnistunut ihan niin kuin ajattelin, leima ei oikein tarttunut tuohon paperin revittyyn reunaan, ehkä tuli tasoeroa liikaa.

Marsku

maanantai 28. joulukuuta 2009

Ihana enkeli


Vastustelin tätäkin leimasinta jonkin aikaa, mutta pakkohan se oli kuitenkin lopulta ostaa! Pitihän tälle Paperinauhan ihanalle tekstille saada sopiva kuva! ;) Tämä kortti onnistui mielestäni hyvin! Aluksi en ollut tytön värityksiin oikein tyytyväinen, mutta kun sain sen tähän korttiin laitettua niin sitten näytti hyvälle! Ja tämä nyt onkin varmaan yksi parhaimpiani tälle joululle! Hyvälle ystävälle perheineen tämän teinkin, pääsi pikku enkeli hyvään kotiin!





Kortti hieman eri kuvakulmasta, näkyy kimallukset paremmin.


Marsku

P*skarteluhaaste #19


Tuli tässä mieleeni, että tällä kortilla jonka jo eilen esittelin, voisin vielä osallistua P*skarteluhaasteeseen. Tällä kertaa haasteena oli itse tehty tausta, niin eiköhän tämä kävisi siihen, vaikkei ihan taustapaperi olekaan vaan itse kuva. Mutta tällä nyt kuitenkin mennään!



Eli kuvat on leimattu Versa Markilla ja embossattu kultaisella kohojauheella valkoiselle helmiäispaperille. Sen jälkeen olen levittänyt keltaista mustetta (memento), kuvan keskeltä lähtien ja sitten vielä reunoilta hieman ruskeaa mustetta (Distress).


Kiva kun kävit katselemassa!


Marsku

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Joulukortti päivitys jatkuu


Tämä kortti lähti Italiaan!



Näitä Magnolian joululeimasimia tuli "jokunen" ostettua!!! Mutta on ne kyllä niin ihania! Näitä kahta leimasinta kuolasin aika lailla ja onneksi ne sitten tuli Paperinauhaan myyntiin, varsinkin tämä olkipukki on AIVAN IHANA! Paperitkin on ihanaa Magnolia sarjaa!

Tämä kortti on ensimmäinen Masking-tekniikalla tehty kortti minulle! Oikein hyvin onnistui ja tällä tekniikalla tulee varmasti tehtyä lisääkin kortteja!

Nyt taitaa riittää nämä päivitykset tältä päivältä! Katsotaan josko huomenna kerkeisi lisää näitä joulukortteja tännekin laitella!



Mukavaa tämän vuoden viimeistä viikkoa kaikille!

Marsku

Lumihiutaleita


Näiden korttien tekemiseen sain idean myös TaavaNaisen kurssilta. Hyvin yksinkertaista ja kaunista!!!

Kahdessa ensimmäisessa kortissa olen kuvat leimannut tavalliselle paperille (ruska). Laitoin lumihiutale leimaan kerran mustetta ja leimasin useamman kerran. Lisäilin hiutaleisiin vielä hieman kimallusta, Sakuran kimallekynällä. Musta kehyspaperi ja se on siinä!




Nämä kaksi viimeistä lumihiutale korttia leimasin helmiäispaperille ja sitten vielä laitoin kohojauhetta.




Hiutale-leimasin : Inkadinkado

Teksti-leimasin: Paperinauhan setti



Marsku

Kuusia


Samalla tekniikalla, kuin lyhtypylväät tein, tein myös muutaman kuusikortin!

Tässä ensimmäisessä kuusessa käytin kahta eri sinisen sävyä. 

Kuusi on Reprintin leimasin, tekstileimasimet ovat Paperinauhan setistä.




Sitten tein myös kultaisia kuusia. Näistä tuli kyllä kauniita! Kuusi Inkadinkadon samoin lumihiutale leimasin.

Tässä ensimmäisessä kultaisessa kuusessa taustaan on käytetty keltaista ja ruskeaa mustetta.


Tässä kortissa taas vain keltaista mustetta.



Marsku

Lyhtypylväitä


Tätä tekniikkaa harjoittelimme TaavaNaisen leimailu-kurssilla. Aikaisemmin jo olin ihastellut hänen blogissaan tällä tekniikalla tehtyjä kortteja ja nyt sitten itsekin osaan (tosin vielä on harjoittelemista).

Kuvat on leimattu Inkadinkadon leimasimilla. Pylväs leimattu Distressin musteella ja lumihiutaleet/teksti VersaMarkilla valkoiselle helmiäispaperille ja sitten läpinäkyvää kohojauhetta laitettu päälle. Sen jälkeen olen meikkisienellä levittänyt sinistä mustetta kuvien päälle.  Yritin ainakin saada aikaiseksi jonkinlaista sävyeroa mutta näistä kuvista sitä ei kyllä pahemmin huomaa.

Näitä oli aikasta simppeli tehdä ja mielestäni tulee todella kauniita! Tämän lyhtypylvään päätin hankkia heti, kun sen ensikerran näin! Näin silloin jo sieluni silmin millaisia kortteja sillä voisin tehdä, tämä leimasin on kyllä yksi suosikkini!






Marsku

Päivitystä


Nyt en olekaan hetkeen kerennyt mitään blogiini käydä kirjoittelemassa! Joulu on tuonut niin paljon muuta tehtävää. Kiirusta hieman piti noiden joulukorttien kanssa, enkä ihan kaikille sitten korttia kerennyt tekemäänkään :(

Nyt siis pitääkin tätä joulukortteilua vielä hieman jatkaa niin ompa sitten ensi jouluksi jo jokunen valmiina! Mutta joulu on kuitenkin ihanaa aikaa ja sitä voi hyvin vielä jatkaa, näin kortteilunkin parissa! Yövalvomiseksi aikalailla meni ennen joulua ja nyt sitten on koko viikonlopun väsyttänyt ihan suunnattomasti! Mutta kiire ja hössötys on loppu ja ensi joulua odotellen, toivottavasti se menee ilman minkäänlaista kiirettä! Monissa blogeissa oli niin paljon kaikkia ihania juttuja mitä itsekin olisin halunnut tehdä mutta eihän se aika millään tietenkään riitä kaikkeen. Tämä harrastuksenikin kun on vielä näin alku vaiheessa, niin ei oikein voinut aloittaa kaiken ihanuuden tekemistäkään kovin aikaisin, mutta josko sitten ensi vuonna aloittaisi ajoissa! ;) Paljon jäi joululeimasimiakin käyttämättä,  niin jos sitten osaisi olla ensi vuonna ostelematta uusia jouluisia ihanuuksia!

Tässä komeilee yksi hyvin toivottu joululahjani, jonka sain avata jo ennen joulua! Tätä kun sitten kunnolla osaisi alkaa käyttämään!!!


Tässä nyt näytille yksi tekemistäni joulukorteista. Lisää kuvia lisäilen kunhan taas uudelleen kerkeän koneen äärelle! Tämän kortin tekoa aloittelin TaavaNaisen "Leimailu on hauskaa"- kurssilla. Mielestäni tästä tuli aikasta kiva!



Mukavaa sunnuntaista iltaa!

Marsku

maanantai 14. joulukuuta 2009

Henry hiirulainen hiihtelee





Tämän tein jokunen viikko sitten jo yhteen haasteeseen, mutta harmikseni siitä myöhästyin! Nyt jos tämän sitten esittelisi, kun ei ole tähän sopivia haasteitakaan nyt uudestaan tullut! ;) Tämä oli kolmas hiirulainen jonka väritin, joka sitten pääsi loulta korttiin! Ensimmäinen hiiruli onnistui ihan hyvin mutta menin sitten kuvan päälle suihkauttelemaan Glimmer Mistiä (kun mielestäni se kaipasi jotain) niiiin, sauvan värit sitten otti ja levis!!! Enhän sitä sitten voinut korttiin laittaa, tai ainakaan haastekorttiin! Toisen hiiri-kuvan väritykset eivät ihan olleet mieleeni (kasvot menivät liian tummiksi) niin piti sitten vielä kolmas värittää... ja siis tästä johtuen myöhästyin sitten 10min haasteesta! Noh, mutta hieno kortista lopulta kuitenkin tuli!

Lisäilin korttiin myöhemmin vielä uudella aivan ihanalla kynällä kimallusta, taustapaperin kuusiin ja suksien ympärille niin kokonaisuus oli sitten mielestäni aivan ihana! Pieni kimallus on aina paikallaan, se tuo sitä jotain!!!

Kuva on kyllä otettu ennen kimallusten laittoa!

Jouluiloa lumihiutale pympyrästä tuli mielestäni kiva! Ensin piti tehdä ihan vain yhdellä musteella ja kerran leimaten, mutta sitten sattui pieni vahinko, joka oli mielestäni oikein hyvä juttu! Eli leimasin hieman lipsahti kädestäni ja teksi tuli kahteen kertaan hieman päällekkäin. Siitä sitten idea, että leimaan tummemmalla ja vaaleammalla musteella tekstin hieman toistensa päälle! Lopuksi vielä holographic kohojauhetta päälle ja woilaa!

Nyt tässä meinaa jo hieman joulukiirettä tulemaan, kortteja pitäisi vielä tehdä, lahjoja ostella ja itse-tehdä... ja kohta on joulu!!! Mutta pitääpä kuitenkin yrittää olla ressaamatta (niin vissii)!

Lämmintä joulunaikaa näin pakkaspäiväna!

Marsku

lauantai 12. joulukuuta 2009

Arvontaa


Käyhän kurkkaamassa  Spearmints blogia mitä ihanaa siellä on tarjolla! Ja muutenkin siellä kannattaa käydä välillä kurkkailemassa, mitä itselleen tarpeettomaksi käynyttä ihanaa tavaraa Carola siellä myypi!


 


Nyt tämä väsynyt yökyöpeli menee sänkyyn ja toivoo, että jonkun kortin kerkeisi esitellä vielä viikonlopun aikana blogissaan!


 


Marsku

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Hyvää Itsenäisyyspäivää!


No niin, nyt on sitten ensimmäinen vaippakakkukin tehty! Kun näin Piparmintun blogissa vaippakakkuja niin tiesin heti, että tuollaisen haluan itsekin tehdä!!! Mielestäni todella kiva ja hyödyllinen lahja idea vaikkapa juuri vastasyntyneelle, ja mikä parasta niin ihanassa muodossa! Ennen kuin aloin kakkua tekemään piti vielä vähän enemmän tutustua asiaan, jotenka googletin vielä vaippakakkua ja johan rupesi löytymään! Pienten vinkkien jälkeen aloin sitten väsäilemään ja oikein mukavaa puuhaa oli! Tässä muutama kuva "prosessista":

1. kerros



2. kerros



ja kakku valmiina



Tein kakun mukaan vielä Magnolian leimasimella reseptikortin, johon kirjoitin kakkuun laittamani "ainekset"! Siitä en enää ehtinyt kunnollista kuvaa saamaan.



-Marsku-

perjantai 4. joulukuuta 2009

Kisu onnittelut


Olen varmaan tähän mennessä ostanut aika monta leimasinta jotakin tiettyä ihmistä ajatellen! Kuten jälleen tämänkin! Mutta tämäkin Pennyn kissa on kyllä niin valloittava, että käy kyllä monelle! Että tuskin jää vain tähän yhteen korttiin! ;)

Taustapaperi on Making Memories Just Chillin lehtiöstä ja liilat pitsi-paperit on Promarkereilla värjätyt. Kuva tosiaan on Penny Blackin ja teksti on Heinikan omasta teksti setistä. Niitä myytiin messuilla "irtona" niin tämä teksti lähti sitten mukaani! Kukkaset on retro-leikkurilla. Kukkasiin ja vähän rintsikoihin laitoin kimallusta uudella Paperellasta ostamallani kimallekynällä (olen aivan ihastunut kynään)!  Muuta ihmeellistäpä ei tähän kyllä olisi sopinutkaan!



Huomenna olisi tarkoitus tehdä vaippakakku! Ihan ensimmäinen minulle, saapi nähdä kuinka sujuu! Viikonloppuna olisi myös leimailukurssia tiedossa!

Oikein Mukavaa Viikonloppua Kaikille!!!

Marsku

tiistai 1. joulukuuta 2009

Jehkotar CardChallenge #85


Osallistunpa nyt ensimmäistä kertaa tähän haasteeseen! Minusta tuli täti, niin pitihän se sitten veljenpojalle kortti tehdä! Halusin sen sitten tehdä tämän haasteen mukaan.

Kyllä tämä oli taas tätä luomisen tuskaa! Eli eipä ihan helposti taas kortti syntynyt! Kauan taas papereita ja erilaisia nauhoja mallailin, ennen kuin tärppäsi!!! Mutta ehkä näihin tuotoksiinsa on enemmän tyytyväinen, kun on selvästi nähnyt vaivaa! Olisi se kyllä kuitenkin mukavaa, jos joskus tulisi heti mieleen, että mitkä kaikki sopisi yhteen ja miten kaiken tekee! Mutta olen kyllä aina ollut hieman "hidas ja miettivä" enkä aina osaa päättää asioita suoraan! Niin ehkä se olisikin minulle omituista, jos kaiken näkisin heti silmissäni valmiina ja että siitä vielä oikeasti tulisi juuri sellainen! Tämä neitsyen pedanttisuuskaan ei kyllä auta asiaa!!! 

Lohikäärmeen olin jo väritellyt aikaisemmin ja juuri tulevaa veljenpoikaani ajatellen! Perinteistä vaaleansinistä en tästä kortista halunnut tehdä! Nauhat on taas väritelty Promarkereilla, kun ei muuten löytynyt sopivan värisiä, mutta onneksi se onnistuu näinkin! Tämän aivan ihanan High Hopesin lohikäärme vauvan ostin juuri tätä hetkeä ajatellen. Se mielestäni sopii hyvin veljelleni!

Mutta tällä siis mukaan haasteeseen!


Saapi nähdä lisäilenkö vielä jotain kimallusta korttiin...             

Kukkaköynnös näyttää taas tässä kuvassa, siltä että olisi vähän vinossa, mutta ei sitä kyllä luonnossa pahemmin huomaa!!

Mukavaa kun kävit!

Marsku