sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Leimailutaivas 2010 haaste 2


Toisena haasteena Leimailutaivaassa (hah, onnistuin linkittämään) oli: rasian koristelu. Minulla on ollut jonkin aikaa tämä tyhjä Geisha rasia ja se on ollut tarkoitus koristella. Haasteesta sainkin sitten sopivan syyn nyt vihdoin tämän koristella ja uusiksi "tuunata"! Eihän tuokaan ihan helposti käynyt (ainakaan liian helposti)! Mutta haasteeseenhan tässä osallistuttiinkin!   Eli tämä oli ensimmäinen koristelemani rasia! Luulin jo tätä tehdessä, että uusi boordi-leikkurikin meni rikki mutta ei sentään! Jumiutui vaan uutuuttaan (mieheni "korjasi")! Ihan mukava tätä oli tehdä, tosin mukavempi olisi tehdä päiväs-aikaan!




Rasia sitten täytettiin valkoisilla piparkakuilla, joita teimme pikku-neidin kanssa. Meidän neiti nyt pääsi sitten ensimmäistä kertaa leipomaan ja koristelemaan sitten tuotoksensa, äiti tietenkin oli apuna!

Tämä rasia sitten vietiinkin mummille (pikku-neidin)!

 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Marsku

torstai 26. marraskuuta 2009

p*skarteluhaaste #16 kattikortti


Tämän kertainen haaste tulikin juuri sopivasti, sillä olin juuri tekemässä tätä kissakorttia. Kuva oli jo valmiiksi väritetty, kun kävin kurkkaamassa uutta haastetta! Sitten vain lisää ideoimaan, että millaisen kortin tekisin! Nyt tein tälläisen taittelun.

Kortti on äidilleni ja vihreä on hänelle mieluinen väri, joten vihreä värimaailma oli ihan selvä juttu! Kaikki muukin kortissa on äidilleni mieluisia asioita, joten suurella sydämellä ja ajatuksella tehty kortti! Pieniä ongelmia tuli kyllä korttia tehdessä (sen siitä saa kun pitää yöllä ja väsyneenä tehdä)! Mutta kaikista onneksi selvittiin! Ja tälläinen kortti sitten syntyi tällä kertaa!





Kiva kun kävit!

Marsku

tiistai 24. marraskuuta 2009

Myöhästyin


No voi höh, nyt myöhästyin tuosta P*skarteluhaasteesta!   Kortin sain kyllä valmiiksi mutta 10minuuttia liian myöhään! Noh, josko sillä voisi sitten osallistua johonkin toiseen haasteeseen. Eli enpäs sitä nyt sitten vielä esittelekkään!

Laitetaanpas kuitenkin jotain kuvaa, vaikkapa pari vuoden 2007 joulukorttia! Hyvin yksinkertaista ja mielestäni kaunista! Toisessa kortissa on hieman "lumisadettakin" päällä mutta se kyllä mielestäni hieman suttasi kokonaisuutta!



Mukavaa tiistaita!

Marsku

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Hauva-vauva Onnittelut


Tälläinen kortti on syntynyt tuossa jo vähän aikaa sitten. Siskolle tuli ihana koiranpentu, niin pitihän sitä varten sitten tehdä vauvaonnittelu kortti!    Halusin kokeilla jotain erilaista taittelu mallia ja tämä malli tuli vastaan Ankortit-blogista, josta sitten oli linkki YouTubiin ohjeeseen. Vielä en itse ole opetellut tuota linkittelyä kunnolla niin jätämpä sen tekemättä! Mutta ei ollut vaikea kortti tehdä. Tosin ensimmäinen taittelu versioni meni palasiksi! Tuli tuolla Fiskarssin leikkurin nuuttausterällä vissiin painettua liikaa tai jotain... Tein taittelut sitten ihan käsin, viivotinta apuna käyttäen. Siis ilman Scor-Palia, eli ihan perinteisin menetelminkin onnistuin! Mutta kyllä sen toisaaltaan haluaisin, olisi ehkä vähän helpompaa noita taittelu juttuja tehdä ja laatikoita yms. Kunhan vaan raaskii (ois rahaa) ostaa semmoinenkin ("turhuuden") härveli!




Mukavaa alkavaa vikkoa kaikille!

Marsku


perjantai 20. marraskuuta 2009

Leimailutaivaan haaste


No niin, nyt sain tehdyksi toisen haaste korttini! Tällä kertaa osallistuin Leimailutaivaan haasteeseen 2010 nro 1. Niin se tosiaan on jo kohta vuosi 2010!!!

Haasteen aiheena oli 3D. Some bunny to love- pupunen on minun 3D kuva valintani! Niin söpöisiä nuo puput kyllä on! Taustapaperi on Magnolian ja nuottipaperin leimasin itse ja sitten hieman revin ja levittelin mustetta. Joulutähti on Tiimarista ostettu.

Ja siis, tässä sitten aikaansaannokseni!




...ja vielä toinen (vähän tunnelmallisempi) kuva   



Kiva kun kävit!

Marsku

maanantai 16. marraskuuta 2009

Ensimmäinen haasteeni


Lähdin nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan tälläistä haastetta, jonka mukaan tein korttini! Aikaisemmin en ole haasteisiin osallistunut, mutta nyt se on helpompaa, kun olen avannut tämän blogini. Toivottavasti nyt osaan liitellä kaikki jutut ihan oikein, katsotaan kuinka käy!

Kyseessä siis P*skarteluhaaste #14- Bingo. Bingo rivikseni valitsin pinkki, helmi, nauha ja tälläisen sain eilis "iltana" (yöllä) tehtyä.



Olin jo aikaisemmin miettinyt, että tästä My Mind's Eyn joulu paperista halusin kokeilla korttia tehdä. Sitten näin kyseisen haasteen ja päätin kokeilla siihen kortin tehdä. Kuvaksi valitsin tämän Sarah Kayn tyttösen, jonka väritin promarkereilla. Ensimmäistä kertaa kokeilin uutta sävyä Antique Pink (tytön takissa) ja sehän olikin aivan ihana väri. Samalla tussilla värjäsin myös nauhan, kun ei muuten ollut oikean väristä nauhaa.

Katsotaan josko sitä seuraavaan haasteeseenkin saisi sitten kortin tehtyä! Kiitos mukavasta haasteesta!

Marsku

perjantai 13. marraskuuta 2009

l joulukortti tälle vuodelle


Tämä kuva on kyllä myös niin suloinen! Ja tuohon lehti nauhaan ihastuin myös! Sen olen ostanut Mihannalta. Laitoin kimalleliimaa nauhan lehtiin ja kuvan heiniin myös, toi ihanan lisäsäväyksen! Luonnossa kyllä kaikki kortit näyttää paljon kauniimmilta kuin kuvassa, mutta eikös se ole niin ihmisistäkin! Tästä kortista taisi tulla tähänastisista leimakorteistani se lemppari!

Kuva on väritetty Inktensseillä (veden kera, öljyä en vain ole oppinut käyttämään), paitsi lapsen iho on promarkereilla väritetty.



Kiva kun kävit!

Marsku

torstai 12. marraskuuta 2009

Vintage


Eräälle ystävälleni halusin tehdä Vintage henkisen kortin. Kuvan latasin netistä, sivulta josta saa ilmaiseksi ladata vintage kuvia (osoitetta en nyt kyllä muista). Itse tykkäsin tästä, jotenkin niin yksinkertaisen kaunis! Ja aivan ystäväni näköinen! Reunojakin "ressasin" (sitäköhän sanaa käytettiin), tosin en sillä "oikealla ressaajalla" vaan ihan sahalaitaisella pikkuveitsellä! Ja katsoo nyt tarvitseeko sitä ressaajaa ostaakaan, kun tuo veitsikin toimii mielstäni hyvin! Tosin en kyllä tiedä, osaanko sitä joskus "heikkona päivänä" olla ostamatta!

Mutta nyt taitaa riittää taas tältä päivää!

P.S. Jos joku (jos siis joku käy täällä), voisi neuvoa minua miten; käydessäni kommentoimassa jonkun toisen blogissa, saisin siihen nimimerkkiini ponnahduksen omaan blogiini? En tätä ole vielä itse hokannut miten asia toimii!

Kiitos!

 Tämän ongelman taisinkin jo itse selvittää, toivottavasti!




Kiitos kun vierailit!

Marsku

Ristiäis kortti & lahja


Tämä leimasin on kyllä kaunis ja hieman Vintage henkinen (ainakin nyt tässä kortissa). Mielestäni tästä tuli oikein onnistunut, mitä nyt leimakuvan helmi meni kyllä vähän sivuun!


Kun näitä blogeja olen paljon selaillut, niin tätä leimakuvan siirtämistä kynttilään piti kyllä myös kokeilla! Ihana idea ja yksinkertainen! Kuinkakohan tälläistä kynttilää polttaessa käy... Pitäisi varmaan itse kokeilla joku päivä, niin josko näitä sitten voisi jouluviemisiksi viedä kortin kera!



Marsku

Yks kaks hyppy...


Tämä rouva on nyt viimeisin kortti jonka olen tehnyt. Hieman oli haastetta, kun oli kuva ja iso teksti jonka halusin samaan korttiin, koska nehän on kuin toisilleen tehdyt! Reunat leimasin uudella leimasimella (Lost Coast Designs), jonka ostin viime viikonloppuna messuilta. Onnea tekstiksi olisi ehkä kuitenkin sopinut ääriviivatarra paremmin. Yks kaks hyppy-teksti on Paperinauhan omasta uudesta leimasinsetistä. 


Kortteja isille


Tässä ovat kortit jotka tein omalle isälleni ja appiukolle, isänpäiväksi. Ensimmäisen kuvan olen itse värittänyt ja toisen kuvan väritykset ovat mieheni käsialaa.   Tässä ensimmäisessä menin tekstiin lisäämään kimalleliimaa niin mustehan vähän levisi! No, nytpä tietää senkin!






leimakuva: Art Impression

väritykset: promarkers

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Onnistuin


Onnistuin vaihtamaan blogipohjan ja ensimmäiset kommentitkin on tullut jo! Ihanaa!


Ja kun aikaa taas on niin uutta oppimaan!


Tässä vielä yksi Magnolia tyttönen, jonka olen tehnyt. Tähän tuli mielestäni ihanat värit!


                                       Kiitos kun vierailit blogissani!


 



     

Kortti miehelle


Tämä leima piti myös ostaa, kun tiesin kenelle siitä saisin sopivan kortin. Ja tietenkin saa sen sopimaan moneen muuhunkin korttiin!   Tein tästä kokonaan musta valkoisen. Mutta eipä sekään ihan helppoa ollut. Taustapaperin tein itse, embossasin mustalla leimaamani kukat holographic jauheella. Samoin tein kitaralle. Eli embossasin ensimmäistä kertaa! Mutta huomasin, ettei kuumailmapuhaltimeni puhaltanutkaan tarpeeksi kuumaa, niin kuumensin sitten leivänpaaahtimella! Kyllä tässä kaikkien uusien asioiden oppimisessa sitten aikaa hyvin vierähtääkin! Taustapaperin embossausta ei kyllä hirveästi huomannut, ei jauhe oikein tarttunut. Kimalteetkin lähti suurin osa poies, kun lisäsin mustetta levittimellä vielä pohjapaperin päälle! Mutta tälläinen kuitenkin syntyi ja saajakin tykkäsi!

  On kyllä suuri ONNI, että neuvoja ja niksejä löytyy täältä netin ihmeellisestä maailmasta paljon! Joten kyllä suuren kiitoksen ansaitsee blogit ja muut tahot, joilta löytyy vinkkejä ym. neuvoja myös meille "uusille" askartelijoille!!!



Art Impression


Tämä tyttönen oli kyllä niin IHANA, että oli aivan pakko-ostos! Ja se sopi vallan mainiosti henkilölle, joka oli juuri saanut uuden työpaikan! Minkähän alan töitä mahtaisi olla... 

Kortti ei kyllä syntynyt helposti! Tein tämän jonkun vanhan haasteen pohjalta. Papereita pyörittelin pitkään ennen kuin löytyi yhteen (edes jonkin verran) sopivat paperit. Mutta lopputulokseen kuitenkin olin lopulta ihan tyytyväinen. Kukkien kimalteesta ei kyllä kuivuttuaan tullut kovin hieno, mutta sai luvan kelvata.


3D/CD-levy kortti


Tämä on ensimmäinen 3D- ja CD-levy korttini. Olin kyllä ihan tyytyväinen tuotokseeni! Tapettia käytin kortin taustapaperina.

Tämän 3D-kuvan taisin ostaa Mihannasta, jos nyt oikein muistan. 


Pirteä sävyinen kortti!


Magnolian tyttönen lähti ilostuttamaan mummoani! Nappeja tuli käytettyä ensimmäistä kertaa (kirppari löytöjä).

Ja taitaa kuva olla ensimmäinen Promarkereilla väritetty kuva, joka päätyi korttiin. Näillä värittämiseen kyllä ihastuin! Vielä kun oppis tekemään varjostuksia... 




Poikavauvalle



Sinistä pienelle pojalle!








Kuvan kanssa



Tämä oli minun toinen tekemäni leimakuva-kortti. Whif of Joyn poika istuu Magnolian muurilla.








Saiskos tämän toimimaan...


No niin nyt on avattu sitten blogi, jonkin aikaa sitä jo harkitsinkin!